torstai 27. lokakuuta 2011

Pipo

Viime yönä töissä oli sen verran rauhallista, että sain aikaiseksi pipon ja toistakin hyvän matkaa. Lankana Novitan FlipFlop ja koukku nro 8 eli nopeasti syntyy tulosta. Tuskin maltan odottaa tulevaa yövuoroa, toivottavasti taas on rauhallista :)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Bling, bling

Siippa täytti 30 vuotta ja juhlia varten navetasta tehtiin baari. (Siitä valitettavasti ei ole edustuskelpoisia kuvia.) Sinne mies toivoi diskopalloa ja sellaisen hän myös sai. Tämä askarreltiin vanhoista cd- ja dvd-levyistä yhteisvoimin. Pohjana on styroxpallo, joka maalattiin hopeasprayllä. Aikas valtava tästä tuli, mutta jotenkin olen kyllä ylpeä tästä tuotoksesta. Paljon oikeaa lasista tehtyä palloa hienompi :)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Pöllöt saapuivat

Vihdoinkin satupuu on saanut asukkaita. Vielä en ole ihan varma onko nuo pöllöt kivoja vai ei. Onneksi ne ovat tapettia ja ne lähtevät kyllä tarvittaessa irti. Puussa ja puun alla olisi vielä valtavasti tilaa uusille asukkaille. Mitä sinne seuraavaksi voisi muuttaa?

Tiistain touhuja

Minun piti jo eilen postata tämä, mutta tietokone taitaa olla tiensä päässä. Tämän päivän ohjelmaan kuuluukin siirtää kaikki kuvat koneelta turvaan.
Neitokaisen huoneeseen laitoin peilin ja koiranhäntäkoukkuja koruille ja laukuille. Kun vihdoinkin muistin ostaa peiliin kiinnikkeet. Itsensä peilailu on jo hetken aikaa ollut pop :)
Iltapalaksi pannaria ja marjoja, nam :)
Arvaatteko mitä näistä tulee??

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Sunnuntaiaamuna

Sunnuntaiaamuna, kun ei ole kiire mihinkään ja on vapaapäivä, voi vaan nauttia olosta. Syödä hyvää aamupalaa ja olla yökkäreissä piiiiiitkään. Ja kohta onkin sitten taas kiire, lähden vielä tyttöjen kesken viettämään aikaa, mutta juhlat ovat juhlakalulle salaisuus...niistä ehkä myöhemmin. Hyvää sunnuntaita kaikille :)