Eilen

Eilen oli hieman kuivempaa ja saatiin olla ulkona. Tällä viikolla on satanut kauheasti vettä, melkein koko ajan.

Eilen huomasin, että pihalle oli putkahtanut kärpässieniä.

Eilen myös huomasin kuinka valkoinen tuo beagle jo on. Se ei ole edes harmaa vaan oikeasti valkoinen. Ja melkein koko naamasta.

Iltapalalla vähän herkuteltiin. Hillan kummit toivat itse tehtyä leipäjuustoa viikonloppuna. Nyt se piipahti uunissa kerman kera ja sai seurakseen Englannin tulijaisena saatua vadelmahilloa.

Ehkä on aika mennä nukkumaan tuon pienen tuhisijan viereen. Kun se eilinenkin on muuttunut toissapäiväksi. Huomenna (tai siis tänään) on koko viikon ainoa vapaapäivä. Kotitöitä olisi valtavasti, mutta pitäisi myös koittaa olla vaan.

2-vuotis synttärit

Niin on aika vierähtänyt ja tänään tuo pieni tyttönen täytti jo kaksi vuotta. Eilen juhlittiin aamusta iltaan. Kiitos kaikille ihanaisille, että tulitte paikalle. Muumi-kakun koristeet tein sokerimassasta ja päälliseksi tein vaahtokarkkimassaa. Täyte maistui mustikoilta ja vaniljalta, hyvää oli :)

Viikonlopun satoa

Lauantaina syötiin ihanaa limepiirakkaa. Ohjeen löysin .chocolate circus. -blogista. Sen verran ohjetta muokkailin, että pohjaan käytin murokeksejä. Tätä on vieläkin jäljellä, sillä se on yllättävän äkkimakeaa.

Omaa satoa tulee muutama kirsikkatomaatti ja mansikka päivässä. Tomaatit on isoja ja mansikat pieniä. Paprikassa on yksi iiiiso raakile ja paljon, paljon pikkuisia. Salaatit ja yrtit näyttävät hukkuneen sateiden aikaan.

Tammerfest-reissulta tarttui mukaan ihanan tuoksuinen Corolle-nukke lapsukaiselle tuliaisiksi. Näin sen lelukaupan ikkunassa muiden söpöjen ystäviensä joukossa, enkä voinut kävellä ohi :)

The Ark

Torstaina olin ystävien kanssa Tammerfestissä fiilistelemässä The Arkia. Tämän kesäkiertueen jälkeen bändi lopettaa eli oli ihan viho viimoisia mahdollisuuksia nähdä se livenä. Ark on kyllä ihan parhaimmasta päästä live-bändi ja jään kaipaamaan noiden keikkojen fiilistä.
Keikan loppupuolella harmittelin, kun kamera oli unohtunut hotelliin, eikä keikasta jää mitään muistoa. Pian kenkääni kopsahti jotain ja harmitus katosi: kyllähän tuo plektrakin riittää muistoksi :)
Vielä pitää keksiä miten sen säilöisi. Kaulakoruksi tekemisessä on se riski, että se katoaa. Pitäiskö pistää kehyksiin?

Uusi sohva

Lapsen huoneeseen saatiin vihdoinkin ostettua sohvasänky. Sitä oikeaa etsittiin kauan ja hartaasti. Ennen huoneessa oli 120cm leveä sänky vieraita varten ja nyt tulikin kivasti lisää lattiatilaa. Tyynyjen ompelua siis seuraavaksi luvassa, koska niitä saa olla reilusti selkänojana. Ja uusi mattokin tulisi tarpeeseen. Lisäksi mietin sopisiko tuohon takaseinälle joku pikkuinen lipasto. Tee yksi hankinta niin sitä seuraa tusina uusia :)

Pinniksestä on otettu etulaita pois ja nyt siihenkin pitää uusi päiväpeitto keksiä ja kehitellä. Se minkä tein pinnisvaihetta varten on vaan sellainen päälleheitettävä reunaton malli ja nyt se ei toimi. Sijaisena toimii tällä hetkellä miehen lapsuudesta säilynyt täkki.

Kukkuu!

Melkoista hiljaiseloa on ollut täällä blogimaailmassa. Välillä olen käynyt muiden blogeja kurkkimassa, mutta siihen se on jäänytkin. Kurkkiessa osallistuin Ruttu-Nutun blogissa arvontaan ja sieltä tuo aivan ihana beagle-paita, kiitos valtavasti.

Perheeseemme on saapunut myös uusi tulokas, Kaislankukka. Kaislaksi me häntä kutsumme. Nolan jälkeen jäänyt hiljaisuus oli niin ylivoimaista, että piti saada uusi hännänheiluttaja taloon. Tuo beagle kun on jo siirtynyt selkeästi eläkepäiville, kun nautiskelee vain omista oloistaan. Uuden tulokkaan myötä beaglekin on välillä vallan riehaantunut. Ihmislapsi ja koiralapsi ovat jotenkin niin samalla aaltopituudella, loistokaverit toisilleen. Välillä täytyy vähän erotella niitä toisistaan, kun riehaantuvat liikaa.

Hiljaisuus

Vielä hetki sitten heräsin aamuisin häntäsi rummutukseen, pyyhin kuolaasi kasvoiltani ja komensin sinua pois jaloistani pyörimästä. Nyt, kun et enää rummuta, nuole ja ole kokoajan jaloissa, toivoisin että tekisit niin. Täällä on aivan liian hiljaista. Täältä puuttuu vain yksi, mutta tuntuu kuin olisin menettänyt tuhansia. Mikään tai kukaan ei voi sinua korvata, eikä paikata tätä aukkoa maailmassani. Eikä tätä kaipuuta voi sanoin kuvailla. Tiedän, että sinun on nyt hyvä olla. Siellä missä olet ei ole kaulapantoja eikä aitoja, siellä voit uida mielinmäärin ja syödä tuhansittain porkkanoita, siellä olet vapaa.

Kun tulit meille kesällä 2007, huomasin pian jotain outoa. Joit ja pissasit normaalia koiranpentua enemmän ja asiaa alettiin tutkia. Monen virtsatulehduksen jälkeen tehtiin tarkempia tutkimuksia ja sinulla todettiin paha munuaisten vajaatoiminta. Tuolloin sinun ennustettiin elävän korkeintaan 1,5-vuotiaaksi. Elämämme oli jatkuvia kontrollikäyntejä Pieneläinsairaalassa ja pelkoa tulevasta. Pian kuitenkin totesimme, että se aika tulee joskus ja päätimme nauttia ajasta kanssasi ja taata sinulle onnellisen elämän.

Elämä kanssasi oli hyvin värikästä, paljon itkettiin ja vielä enemmän naurettiin. Kaiken sinä tuhosit eroahdistuksissasi, mutta kaiken olet saanut anteeksi. Noin kilttiä ja ihmisrakasta koiraa tuskin on toista. Niin lempeää katsetta ei ole kellään muulla.

Syyskuussa 2009 luulin sinun kuolevan. Kun ajoin kohti Viikkiä, makasit etupenkillä ja tuijotit harmailla silmilläsi. Eläinlääkäri ehdotti piikkiä tai tehohoitoa. Päädyimme tehohoitoon, vaikkei lääkäri uskonutkaan sen auttavan. Seuraavana päivänä puhelin soi puoliltapäivin. Eläinlääkäri soitti ja käski hakea sinut pois, koska he eivät pärjänneet kanssasi. Moneen kertaan olen eri eläinlääkäreiltä kuullut, että sinun munuaisillasi ei pitäisi olla hengissä. Päällepäin olit niin terveennäköinen ja virkeä, ettei kukaan uskonut sinun olevan niin sairas.

Nyt kun miettii paria kuukautta taaksepäin, huomaan sinun pikkuhiljaa hiipuneen. Hännänheilutus vaimeni ja innostus hiipui. Ruokahalu vaihteli, välillä söit huonosti ja välillä hirveällä innolla. Se, että aina virkistyit ja vointisi koheni, antoi ymmärtää asioiden olevan paremmin. Maanantaina eläinlääkärikäynnin jälkeen vasta tajusin, kuinka sairautesi oli jo edennyt. Sitten sinäkin luovutit. Keskiviikkoaamuna tein ehkä elämäni raskaimman päätöksen ja saattelin sinut viimeiselle matkallesi. Loppuun asti olin luonasi, rapsuttelin ja juttelin. Tuskin koskaan olen näin paljoa itkenyt ja kaivannut. Järki sanoo ratkaisun ja ajan olleen oikea, mutta sydän ei vielä luovuta.


Nola 2.6.2007-13.4.2011