maanantai 18. heinäkuuta 2011

Viikonlopun satoa




Lauantaina syötiin ihanaa limepiirakkaa. Ohjeen löysin .chocolate circus. -blogista. Sen verran ohjetta muokkailin, että pohjaan käytin murokeksejä. Tätä on vieläkin jäljellä, sillä se on yllättävän äkkimakeaa.

Omaa satoa tulee muutama kirsikkatomaatti ja mansikka päivässä. Tomaatit on isoja ja mansikat pieniä. Paprikassa on yksi iiiiso raakile ja paljon, paljon pikkuisia. Salaatit ja yrtit näyttävät hukkuneen sateiden aikaan.

Tammerfest-reissulta tarttui mukaan ihanan tuoksuinen Corolle-nukke lapsukaiselle tuliaisiksi. Näin sen lelukaupan ikkunassa muiden söpöjen ystäviensä joukossa, enkä voinut kävellä ohi :)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

The Ark




Torstaina olin ystävien kanssa Tammerfestissä fiilistelemässä The Arkia. Tämän kesäkiertueen jälkeen bändi lopettaa eli oli ihan viho viimoisia mahdollisuuksia nähdä se livenä. Ark on kyllä ihan parhaimmasta päästä live-bändi ja jään kaipaamaan noiden keikkojen fiilistä.
Keikan loppupuolella harmittelin, kun kamera oli unohtunut hotelliin, eikä keikasta jää mitään muistoa. Pian kenkääni kopsahti jotain ja harmitus katosi: kyllähän tuo plektrakin riittää muistoksi :)
Vielä pitää keksiä miten sen säilöisi. Kaulakoruksi tekemisessä on se riski, että se katoaa. Pitäiskö pistää kehyksiin?

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Uusi sohva





Lapsen huoneeseen saatiin vihdoinkin ostettua sohvasänky. Sitä oikeaa etsittiin kauan ja hartaasti. Ennen huoneessa oli 120cm leveä sänky vieraita varten ja nyt tulikin kivasti lisää lattiatilaa. Tyynyjen ompelua siis seuraavaksi luvassa, koska niitä saa olla reilusti selkänojana. Ja uusi mattokin tulisi tarpeeseen. Lisäksi mietin sopisiko tuohon takaseinälle joku pikkuinen lipasto. Tee yksi hankinta niin sitä seuraa tusina uusia :)

Pinniksestä on otettu etulaita pois ja nyt siihenkin pitää uusi päiväpeitto keksiä ja kehitellä. Se minkä tein pinnisvaihetta varten on vaan sellainen päälleheitettävä reunaton malli ja nyt se ei toimi. Sijaisena toimii tällä hetkellä miehen lapsuudesta säilynyt täkki.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kukkuu!







Melkoista hiljaiseloa on ollut täällä blogimaailmassa. Välillä olen käynyt muiden blogeja kurkkimassa, mutta siihen se on jäänytkin. Kurkkiessa osallistuin Ruttu-Nutun blogissa arvontaan ja sieltä tuo aivan ihana beagle-paita, kiitos valtavasti.

Perheeseemme on saapunut myös uusi tulokas, Kaislankukka. Kaislaksi me häntä kutsumme. Nolan jälkeen jäänyt hiljaisuus oli niin ylivoimaista, että piti saada uusi hännänheiluttaja taloon. Tuo beagle kun on jo siirtynyt selkeästi eläkepäiville, kun nautiskelee vain omista oloistaan. Uuden tulokkaan myötä beaglekin on välillä vallan riehaantunut. Ihmislapsi ja koiralapsi ovat jotenkin niin samalla aaltopituudella, loistokaverit toisilleen. Välillä täytyy vähän erotella niitä toisistaan, kun riehaantuvat liikaa.